Tervetuloa Helin blogiin

Esittelen näillä sivuilla tekemiäni käsitöitä. Kommentteja otetaan mielellään vastaan.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vaatteita pihaleikkeihin


Keväään pihaleikkeihin ompelin tuulipukukankaasta housuja. Kankaat olen tilannut kangastukusta. Housujen koko on 104cm ja koko on vielä hiukan isohko. Sivusaumojen pallokuviot ovat ripsinauhaa. Oransseissa housuissa vuori on Hilcon nallekuvioista flanellia. En muuten muista miksi olen sitäkin kangasta joskus ostanut mutta tähän sen pystyi käyttämään. Lahkeen suut olen kantannut finecord sametista tekemälläni nauhalla.


Punaisissa housuissa vuori on pallotrikoota. Sivusauman raidan olen ommellut kahdesta pallokuvioisesta ripsinauhasta ja yhdestä raidallisesta nauhasta.




 


 Takin ompelin tuulipukukankaasta ja Hilcon rain kankaasta. Takki on myös kokoa 104cm. Vuori on hihojen kohdalta samaa tuulipukukangasta kuin pääli puolikin ja hupussa sekä miehustassa kangas on Hilcon veluri samettia. Raidalliset resoorit hihansuissa ovat Hilcon valikoimista. Takin reunat olen kantannut samalla tekemälläni vinonauhalla jota käytin myös housuissa. Hihoja ja huppua koristelin nauhoilla jotka ovat Farbenmixiltä ja Michas stoffecelta tilattuja.







1 kommentti:

  1. Minä kävin just ostamassa Vilille kevääksi ulkoilupuvun, koko oli 90cm ja aika väljältä näytti sekin sitten päällä =) On noi aika eri kokosarjaa, vaikka aluksi olis luullut toisinpäin :D

    VastaaPoista

Jätä kommentti