Hei,
Esittelen näillä sivuilla tekemiäni käsitöitä. Olen ommellut vaatteita itselleni ja sukulaisilleni yli kaksikymmentä vuotta. Käsitöiden tekemisestä olen ollut kiinnostunut ihan pikkutyttöstä lähtien. Aluksi neuloin mummoni opastuksella lapin lapasia ja myöhemmin tätini ohjaamana ompelin vaatteita itselleni. Vähän vanhempana luin sitten itseni artenomiksi.
Lähes kaikenlaista on tullut tehtyä, vain pitsin nypläys ja langan kehrääminen ovat jääneet opiskeluajan kokeiluiksi. Viimeiset kolme vuotta äitiyslomalla ja hoitovapaalla ollessani olen tehnyt melkein kaikki tyttäreni käyttämät vaatteet. Vaateiden tekemisen lisäksi myös sisustaminen on lähellä sydäntäni. Suosikki kankaitani ovat Marimekon ja Linumin kankaat.
Maaliskuulla suunnitelmissani on ryhtyä valmistamaan lastenvaatteita työkseni. Niinpä mieluusti lukisin kommentteja sivuilla esittelemistäni töistä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti