Kuuden viikon odotus palkittiin tänään kun matkahuollosta tuli kirjan saapumisilmoitus. Kirja on mielestä ni mielenkiintoinen, olenhan hurahtanut täysin nauhoilla koristelemiseen. Kirjan saksalaiset vaatteet -samat taitaapi löytyä Farbenmixin sivuilta, ovat ehkä hiukan liian kirjavia, mutta ideoita sieltä uskon löytäväni.
.
Hilcon resoreita en saanut ostettua lähempään, niinpä tein tilauksen viime viikolla Michas Stoffeckelle ja paketti tuli tänään kotiin. Resoreiden lisäksi ostin palat trikoita ja muutaman metrin nauhoja.
Ruotsista tilaamani merkit saapuivat jopa luvattua aikaisemmin. Väritys oli mielestäni onnistunut vaikka värivalinnat täytyi tehdä tietokoneen ruudulta.
Etsystä tilatut etiketitkin löytyivät postilaatikosta, tehdyistä kahdeksasta tilauksesta on vielä tulematta kaksi lähetystä.
Vaikka tänään tulikin useita kankaita kun Iinultakin tilaamani paketti yksivärisiä trikoitakin saapui., niin ompelemiset täytyy nyt laittaa muutamaksi päiväksi kuitenkin syrjään. Tytölläni on 3-vuotis synttärit viikonloppuna ja minun täytyy aloitella synttäri valmistelut leipomisella. Tulevan maanantaina minä en enää olekaan virallisesti kotiäiti - niin ne vuodet vierivät.
Merkit näyttää hienoilta ja "ammattimaisilta" :D
VastaaPoistaNyt sitten vain odottelemme yksilöllistä suurtuotantoa pian entiseltä kotiäidiltä ;)
t Pia